14.6.2018

Opinnot purkissa ja juhannussuunnitelmat

Huh, kolmas kesälomaviikko on kääntynyt loppuviikon puolelle. 

Työni syventävän koulutuksen tentti oli tiistaina. Lähdin jo maanantaina Helsinkiin ja olin yötä Scandic Park Helsinki -hotellissa. Tenttiin lukeminen oli aikaisemmin ollut vähän niin ja näin kiireiden ja suoranaisen laiskuuden vuoksi, mutta otin materiaalin mukaan ja kertasin hotellilla maanantai-illan ja lähes koko tiistain vastaisen yön. Nukuin noin 1,5 tuntia huoneessa olevalla divaanilla, eli ihanat hotellin sängyt jäivät tällä reissulla aivan omaan arvoonsa. Äitini olin pyytänyt soittamaan minulle tiistaina aamulla, koska pelkäsin nukkuvani niin sikeässä etten herää kelloon. Tämän vuoksi myös nukuin divaanilla, enkä sängyssä.. etten vaivu liian mukavaan ja syvään uneen.

20180611_203404
Hotellihuoneeni

20180611_203348
Olenko ainut, jonka mielestä liian pitkät käytävät ovat pelottavia?

Hotkaisin nopean aamupalan (entisenä hotelliduunarina niiden aamiaiset eivät koskaan itseäni sykähdytä, ruokaa se on siinä missä kotonakin) ja painelin asemalle ja lähijunalla Malmille, jossa kouluni sijaitsee. Tentissä oli käytettävissä neljä tuntia, joista käytin noin puolet. Hyvä fiilis jäi! Osasin vastata kaikkiin kysymyksiin eikä minkään kysymyksen kohdalla tullut tilannetta, etten tiedä lainkaan mistä puhutaan. Puolet täytyy saada oikein, jotta tentti menee läpi, enkä kyllä ole huolissani siitä. Elokuussa tulee tenttitulos ja tutkintotodistus postitse kotiin. Postia odotellessa!

Iloinen ja tyytyväinen olen, että tähän rupeamaan lähdin. Saan kuitenkin alan tittelin itselleni tutkinnon myötä ja lisäksi sain kansiollisen verran materiaalia, jota varmasti "joudun" hyödyntämään jatkossa töiden lomassa. Ja sainhan minä kurssilta erään mukavan uuden kaverinkin, jonka kanssa tulemme varmasti olemaan yhteyksissä jatkossakin (vaikka hän asuu Helsingissä ja minä kaukana sieltä). Pelkkää voittoa kaikki!

20180611_174305
Yksi lempilaukuistani, Prodigyn Eastpakille suunnittelema reppu.
En ole samanlaista nähnyt näiden vuosien aikana kenelläkään toisella. 


2018-06-12 20.43.04
Etelä-Pohjanmaa. Koti.

Loppuviikko menee kotona ihan laiskotellessa, josko saisi jotain kodin järjestelyä aikaiseksi... En tosin pidä odotuksia kovin korkealla, hah! Sunnuntaina menemme koirien kanssa Kauhavalle (minun) miehelään ja ensi viikolla ajan hevisaurukseni Nummirockiin moshaamaan, kiikutan nuoremman koiran äitini luokse Jalasjärvelle ja lähdemme autolla vanhemman koiran kanssa kohti Kainuuta ja Kuusamoa. Reissun kohokohta tulee olemaan vierailu Kuusamon suurpetokeskuksessa ja karhujen sekä toivottavasti myös itse Sulo Karjalaisen tapaaminen.

IMG_20180601_160229_895
Tämä rakkauspakkaus täyttää 6 vuotta huomenna 15.6..  
IMG_20180531_140253_632
Ja tässä nuorempi vauhtirakkauspakkaus 
Joitain vuosia sitten bongasin Youtubesta suurpetokeskuksen videoita Sulosta ja Juuso-karhusta ja siitä lähtien olen toivonut, että jonain päivänä pääsisin paikan päälle. Lisäksi olen aina halunnut mennä käymään Kainuussa Etelä-Pohjanmaasta täysin poikkeavien maisemien vuoksi. Nyt saankin sitten kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tai oikeastaan kolme, koska pääsen ajamaan autolla pitkää matkaa. Ai että, intohimoinen autoilija (jolla ei ole omaa autoa) tykkää! Koiran otan mukaan saadakseni automatkalle seuraa ja onhan se paljon mukavampi kierrellä paikan päällä luontoreittejä koiran kanssa kuin yksin. Siskoni sanoin: "kävely ilman koiraa on turhaa". ;)

Juhannus meneekin osittain tänä vuonna aivan erilaisin merkein kuin edellisinä vuosina. Kaikkea muuta kuin kaupunkijuhannus, hurraa!


11.6.2018

Lapsettoman naisen sterilisaatio - oma kokemukseni

Haluan jakaa kanssanne minun kokemukseni naisen sterilisaatiosta, varsinkin kun se kohdallani tarkoittaa, etten tule koskaan saamaan biologisia lapsia. Itse tietoa etsiessäni törmäsin vain nimettömiin vauva-palstojen kommentteihin tai terveyskirjastojen faktaperusteisiin artikkeleihin. En bongannut mistään tekstiä, jossa joku olisi avannut koko prosessin ja mitä sen aikana tapahtui ja miltä se kaikki tuntui. Mikäli sterilisaation "perusteet" eivät ole tutut, kannattaa vilkaista vaikkapa tämä Vapaaehtoisesti lapsettomat Ry:n sivustolla oleva infoteksti. Tekstini on pitkä kuin nälkävuosi, mutta mieluummin haluan kertoa koko tarinan, kuin että tiivistäisin tiivistämisen ilosta.

FB_IMG_1499573387800

Olen tiennyt olevani vapaaehtoisesti lapseton niin kauan kuin suinkin jaksan muistaa. Lapsena leikin koti-leikkejä, hoidin pienen vauvan kokoista nukkea, kuin olisin äiti ja muutenkin olin ihan tavallinen tyttölapsi (mitä se ikinä tarkoittaakaan). Asiaan ei liittynyt teini-ikäisenäkään mitään draamaa, enkä juossut raivoisasti julistamassa joka toiselle vastaantulijalle, kuinka en halua lapsia ja minustahan ei tule äitiä jne. Asia vain oli niin ja teininä sanoin esimerkiksi äidilleni ensimmäisen kerran, etten halua äidiksi, jolle asia oli aivan fine (ja tästä olen edelleen suunnattoman kiitollinen). Olen saanut monesti tutuilta ja puolitutuilta kuulla kommenttia, kuinka mieleni vielä muuttuu ja tuon vuoksi ikään kuin etäännytin itseni kohtaamistani lapsista (siskoni lapsia lukuun ottamatta). En ottanut lapsiin koskaan kontaktia, enkä noteerannut heidän läsnäoloaan.

Jossain vaiheessa varhaista aikuisuuttani kävin ajatusleikkiä, että joskus jos minulla on kumppani, joka haluaa lapsia, niin mitäs sitten tehdään. Pohdin, onko minulle isompi kriisi saada lapsi vai mahdolliselle kumppanilleni olla saamatta lapsia. Tulin siihen johtopäätökseen, että tuollaisessa tilanteessa olisin melko varmasti kääntynyt äitiyden puolelle. Sen myös tiesin, että mikäli joskus sattuisin vahingossa tulemaan raskaaksi, joutuisin tosissani punnitsemaan, pitäisinkö lapsen vai tekisinkö abortin. Sekin oli ilmiselvää, että mikäli päätyisin pitämään lapsen, rakastaisin sitä aivan ehdoitta, oli kantani yleisesti ottaen äitiyteen mikä hyvänsä. No, edellä mainittuja tilanteita ei kohdalleni koskaan tullut - hyvä niin.

20170704_133640


Ehkäisyhistoriani on sellainen, että aloitin Mercilon-merkkiset yhdistelmäehkäisypillerit 19-vuotiaana. Lähinnä voidakseni säädellä armeija-aikoina kuukautisteni ajankohtaa. Metsäleiri ja menkat, ei kiitos. Niitä söin jokusen vuoden, sen jälkeen pidin useamman vuoden tauon kaikesta hormonaalisesta ehkäisystä, aloitin taas ja jälleen pidin taukoa. Viimeksi aloitin Mercilonit joulukuussa 2015 kun kohdalleni osui suhteen tapainen. Olin tuolloin 29-vuotias, ja silloin alkoi ikä tulla vastaan noiden yhdistelmäpillereiden suhteen. Sain ne kuitenkin ja siitä kun seuraavan kerran syksyllä 2016 menin uusimaan reseptiä, todettiin verenpaineeni olevan sen verran koholla, että yhdistelmäpillerit vaihdettiin minipillereihin (Desogestrel Sandoz). 

Minulle, joka sietää muutoksia (varsinkin, jos ne liittyvät ruumiintoimintoihin) huonosti ja jolla ei koskaan ole ehkäisyn tai menkkojen kanssa ollut minkäänlaisia ongelmia, oli pillerien vaihtaminen melkoinen henkinen shokki, koska luin noista minipillereistä niin paljon negatiivisia kommentteja ympäri nettiä. Se oli ensimmäinen kerta, kun annoin itselleni luvan hysterisoida terveysjutuista nettikirjoittelun perusteella ja voi pojat, että minä todella panikoin. Panikoin oireista ja vaikutuksista, jotka aivan taatusti tulen saamaan, koska eihän tässä nyt ole muuta vaihtoehtoa. Saan aknen, lihon entisestään, hiukseni lähtevät, menkat tulevat koska sattuu ja minusta tulee raivohullu narttu. Loppujen lopuksi minipillerien ainut vaikutus (köh, ehkäisyn ohella tietty) oli se, että kuukautiseni loppuivat. Tiedostan kyllä olevani äärimmäisen onnekas, etten ole ehkäisyn kanssa joutunut enempää säätämään. 

IMG_20171018_121121_543


Olin pyöritellyt ajatusta sterilisaatiosta aikaisemminkin ja tuon minipilleripaniikin yhteydessä tajusin, etten halua soosata hormonien kanssa yhtään enempää ja sterilisaatio olisi minun juttuni. Tuolloin syksyllä 2016 kysyin perhesuunnitteluneuvolassa, mitä kautta asiaa voisin lähteä ajamaan eteenpäin. Hoitaja haastatteli hyvään henkeen, miksi haluan sterilisaation, kertoi faktoja; muun muassa sen että moni nainen kuvittelee kuukautisten loppuvan sterkkaan ja joutuvan sitten kuitenkin syömään pillereitä epäsäännöllisten/kivuliaiden/runsaiden kuukautisten vuoksi. Kysyi, olenko aikaisemmin puhunut asiasta kenellekään ammattilaiselle. Totesin olevani 30,5-vuotias, joten puhumisestani ei olisi ollut mitään hyötyä, kun ikäraja on 30 vuotta. Hoitaja nyökytti, että näinhän se on ja varasi lääkäriajan. Ensimmäinen askel oli otettu.

Joulukuussa 2016 pääsin perhesuunnitteluneuvolassa lääkärin vastaanotolle, joka tutki minut ja haastatteli intensiivisemmin. Hän oli ainut, joka todella tenttasi päätökseni taustoja. Kerroin, että lapsia en halua ja miksi maksaisin vielä yli 10 vuotta ehkäisystä tai laittaisin itseeni hormoneja kun lopputulos on sama. Keskustelimme eri ehkäisymenetelmistä. Olen ylipainoinen yli kolmekymppinen, joten vaihtoehtoja kohdallani ei ole niin paljoa mitä markkinoilla on tuotteita. Kierukka on aina ollut erittäin vastenmielinen jo ajatuksena, oikeastaan vielä pelottavampi asia kuin synnytys (mikäli koskaan olisin saanut lapsia, olisin satavarmasti vaatinut sektion synnytyspelon vuoksi). Sen enempää en kierukkakielteisyyteeni perusteluja osannut sanoa, kuin että en halua sitä, se pelottaa, en pysty itse kontrolloimaan sen käyttöä (eli jos se alkaa painamaan, en saa itse poistettua sitä) plus se on kuitenkin melko arvokas ehkäisymenetelmä. Lääkäri kertoi kyllä laittavansa lähetteen keskussairaalaan varoittaen samalla, että mäeltä (Seinäjoella keskussairaala on korkean mäen päällä) on aika moni sterilisaation haluava tullut alas kierukan kanssa ja että siellä päätöstäni kyseenalaistetaan toden teolla. Sain kuulla vielä myös, että kunnallisen puolen kautta sterilisaation purkuun ei lähetteitä ei tehdä, eli mikäli asia joskus kaduttaa ja haluaisin lähteä mahdolliseen purkuprosessiin, se tulisi kustantaa täysin omasta pussista.

20170929_154741

Keskussairaalasta äitiyspolilta tuli kutsu terveystutkimukseen huhtikuussa 2017. Jännitin tulevaa jonkun verran ja astuessani sisään vastaanotolle, oli minua vastassa noin kuusikymppinen ilmeetön naislääkäri. Rinnassani jysähti, että tuohon se nyt kosahti - tuo vanhan kansan lääkärin perikuva ei ikimaailmassa ymmärrä, miksi joku ei halua lapsia tai miksi pitää saada sterilisaatio kun muitakin ehkäisykeinoja on. Mutta mitä vielä: hän tutki minut (jonka yhteydessä selvisi, että kohdunsuun limakalvot olivat minipillereiden käytön myötä ohentuneet niin, että siksi kuukautiseni olivat jääneet pois), kysyi kerran olenko varma päätöksestäni ja kysyi toistamiseen, olenko aivan varma asiasta ja that's it.

Tutkimuksen jälkeen keskustelimme hänen kertoessa eri sterilisaatiovaihtoehdoista. Olin lukenut Essuresta ja laparoskopisesti tähystyksessä tehtävästä sterilisaatiosta, joten tiesin jotakuinkin niiden eron. En ollut sen enempää pohtinut, kumman niistä toivoisin itselleni tehtävän, koska luotin lääkärin tietävän mikä on paras vaihtoehto minulle. Totesimme, että yritämme tehdä sterkan Essurella ja jos se ei onnistu, minut nukutetaan ja tehdään laparoskopisesti saman tien. Teen ennen toimenpidettä valmistelut nukutukseenkin varautuen. Minulle kerrottiin, että toimenpide tehdään päiväkirurgisessa yksikössä joko ennen juhannusta tai loppukesästä. Koska kyse ei ollut terveyttä uhkaavan sairauden hoitamisesta, olin viimeisessä kiireellisyysluokassa eli minun piti varautua maksimissaan puolen vuoden jonottamiseen. Tämä selvä. Kävin verikokeissa, jotta saimme veriryhmäni selvitettyä ja siinä se käynti olikin. En voinut uskoa, ettei minua tentattu ja kyseenalaistettu enempää. Olin jopa hieman pöllämystynyt että tehdäänkö se, koska lääkäri ei sanonut ihan selvällä suomen kielellä, että sinulle tehdään sterilisaatio vaan puhui vaan toimenpiteeseen valmistautumisesta jne.. Olin onnellinen - nyt on lähtenyt iso pyörä pyörimään!

20171022_175012


Kesäkuussa luin uutisista, että Essuren myynti Suomessa on lopetettu. Tuolloin netin keskustelupalstat olivat tulvillaan kommentteja, kuinka Essure oli pilannut elämän: se oli aiheuttanut mielettömiä kipuja, implantit oli usealla täytynyt poistaa, painonvaihtelua, epänormaalia turvotusta, uupumusta ja masennusta oli ilmennyt huolestuttavan monella. Vaikka tiedostan nettikirjoittelun olevan nettikirjoittelua, huolestuin kunnolla ja aloin oikeasti kallistumaan sen puolelle, että haluan sterkan tehtävän laparoskopisesti. Soitin äitiyspolille, että mitäs nyt kun Essuren myynti on lopetettu ja minulle on tarkoitus tehdä sterkka juuri sillä menetelmällä. Minulle kerrottiin, että siinä tapauksessa toimenpide tehdään laparoskopisesti nukutuksessa. Jälleen olin tyytyväinen ja jäin odottamaan toimenpideaikaa.

Elokuussa sain postitse kirjeellä tiedon, että toimenpide tehtäisiin reilun viikon päästä, eli perjantaina 1.9.2017. Edellisenä päivänä eli torstaina 31.8. klo 8 aamulla minulle soitettiin päiväkirurgiselta. En muista, mitä soittavalla hoitajalla oli alun perin minulle asiaa, kun hän totesi, että niin joo, sehän tehdään Essurella, että eipäs sittenkään mitään. Mitä?? Heeeetkonen sehän piti tehdä tähystämällä! Puhelimessa oleva hoitaja kutsui toimenpiteen tekevän lääkärin (käsittääkseni oli sama henkilö, joka haastatteli minut huhtikuussa) puhelimeen, jonka kanssa keskustelin hyvin tiukkaan sävyyn ja puhelun edetessä jo kiukkuitkua nieleskellen. Tässä kohtaa hän oli todella tympeän kuuloinen: kertoi että Essureja on varastossa vaikka kuinka paljon ja että ne käytetään vaikka myynti onkin lopetettu. Sanoi, että myynti on lopetettu kannattamattona tuotteena, jonka kyseenalaistin koska missään mediassa ei mainittu sellaisesta tuolloin sanallakaan, oli kerrottu vain lukemattomista valituksista. Kehtasi ehdottaa minulle tässä kohtaa kierukan laittoa (jos olisin mitenkään halunnut kierukkaa, olisin taatusti sen käynyt jo laitattamassa), ja kertoi että tämän painoisena leikkaus on minulle riski (haloo, leikkaus on aina riski!). Puhelu loppui siihen, että minä suostuin menemään seuraavana aamuna sairaalaan, mutta toimenpidetapa jäi edelleen vähän kysymysmerkiksi. Tästä alkoi yksi elämäni raastavimmista vuorokausista, kun pelko ja epätietoisuus jäyti minua. Kaikki oli mennyt niin hyvin tähän saakka, miksi vuorokausi ennen toimenpidettä pitää käydä näin?! Sain jotenkuten työpäivän hoidettua, mutta itkin koko iltapäivän ja illan. Termi itkupotkuraivari sai ihan konkreettisen merkityksen. Olin niin raivoissani, etten todella tiennyt, miten päin olisin ollut. Sain yöllä nukuttua pari tuntia, minun pitäisi aamulla klo 10 olla ilmoittautumassa polille.

Aamulla 1.9. eli toimenpidepäivänä puhelimen soitto herätti minut klo 7:30 ja minulle soitti sama hoitaja, kuin edellisenä päivänä. Hän aloitti puhelun kirjaimellisesti sanoilla "En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.". Sain kuulla, että leikkaava lääkäri on vaihtunut ja tämä uusi lääkäri aikoo tehdä toimenpiteen laparoskopisesti. Totesin olevani aivan älyttömän huojentunut, johon hän vastasi halunneensa soittaa heti kun tieto tuli, vaikka asia olisi selvinnyt minulle paikan päälläkin. Arveli minun olevan iloinen uutisesta. Vuorokauden pituinen piina loppui kuin seinään. 

IMG_20180111_092917_383


Tästä eteenpäin asiat sujuivatkin sitten kuin itsestään. Ilmoittauduin päiväkirurgiselle polille klo 10, jonka jälkeen hoitaja kävi kanssani perustiedot läpi. Kertoi, että olen päivän ensimmäinen leikattava, eli heti kun muodollisuudet on saatu alta pois, siirryn leikkuriin. Tämä uusi lääkärikin (40-50-vuotias nainen) tuli kertomaan toimenpiteestä ja sain tietää, että sterilisaatio tultaisiin tekemään minulle munatorvet poistamalla, ei siis mitään klipsejä tai "piuhojen katkaisua". Tämä siksi, että se pienentää kohdunkaulan syövän riskiä vielä puolella entisestään pienestä riskistä. Lääkäri painotti, että tämä on nyt sitten aivan oikeasti lopullinen menetelmä, toimenpidettä ei voi mitenkään purkaa, kun munatorvet poistetaan. Lääkäri vaikutti todella miellyttävältä ja erittäin ammattitaitoiselta.

Vaihdoin vaatteet sairaalan kuteisiin, minut ohjattiin leikkaussaliin, jossa minut nukutettiin ensimmäistä kertaa elämäni aikana (mielenkiintoinen kokemus sekin!). Heräsin heräämössä puolenpäivän jälkeen ja nukahdin vielä hetkeksi. Kahden aikaan olin ensimmäisen kerran jalkeilla vähän pökerryksissä mutta hyvinvoivana ja ennen kolmea kävin ensimmäisen kerran pissalla, joka ei juurikaan sattunut. Vatsan alueella oli kolme tähystyskohtaa: yksi navan sivussa, toinen navasta noin 10 cm alaspäin ja kolmas navasta vasemmalla hieman alaviistoon. Joka tähystyskohdassa oli tikki ja alapääni oli hieman hellänä vuotaen myös verta jonkun verran, koska siellä oli ollut ilmeisesti erinäinen määrä instrumentteja leikkauksen ajan. Sain syödäkseni ja odotin äitiäni hakemaan minua klo 16 paikkeilla. Sain sairaalasta mukaan muutaman vahvan kipulääkkeen ja apteekkiin reseptin grammaisesta Para-Tabsista ja 600mg Buranasta. Toimenpidepäivä oli perjantai, joten sain sen ja lisäksi koko seuraavan viikon sairaslomaa.

Tähän väliin täytyy huomauttaa, että koska kyse ei ole sairauden hoitamisesta, on työnantajalla peruste olla maksamatta sairasloman ajalta palkkaa. Saat olla töistä pois, mutta et saa siltä ajalta rahaa ja se on täysin okei työnantajan kannalta (ja ihan ymmärrettävää, IMO). Vein sairaslomatodistuksen esimiehelleni ja pyysin selvittämään, saako meidän yhtiössä palkkaa kyseisen toimenpiteen jälkeen. Esimies soitti seuraavana maanantaina, että asia ookoo, saan koko sairasloman ajalta palkan. Olin viikonlopun vielä hieman nuutunut ja esimerkiksi maatessa asennon vaihtaminen oli hankalaa kun vatsaan sattui, mutta menin loppujen lopuksi sitten torstaina ja perjantaina töihin toivuttuani niin hyvin. Siteitä jouduin käyttämään muutaman päivän ajan jälkivuodon vuoksi ja vuotamisen ajan piti huuhdella käsisuihkulla alapää jokaisen vessakäynnin yhteydessä. Myös nämä ihan normijutut, eli ei saanut saunoa eikä uida toimenpiteen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan tuota vuorokauden piinaa lukuun ottamatta olen äärimmäisen tyytyväinen saamaani palveluun niin perhesuunnitteluneuvolassa kuin EPSHP:n äitiyspolilla ja päiväkirurgisella. Koko prosessi ensimmäisestä asian puheeksi ottamisesta siihen, että toimenpide oli tehty, oli ohi vähän reilussa 10 kuukaudessa. Suurin kyseenalaistus tuli perhesuunnitteluneuvolan lääkäriltä, mutta joka kuitenkin omasta kannastaan huolimatta teki lähetteen sairaalaan ilman vastaväitteitä. Tuo piinavuorokausikin johtui vain siitä, että Essuren myynti satuttiin lopettamaan prosessin aikana. Syytä, miksi leikkaava lääkäri vaihtui toiseen, en tiedä (en asiasta kysynyt, enkä tiedä olisiko minulle edes vastattu vaikka olisinkin). Olen vain todella onnellinen siitä, miten asiat sitten lopulta meni! Sain toimenpiteen haluamallani tavalla tehtynä ja lääkärin toimesta, johon saatoin täysin luottaa.

20180112_153919


Mitenkäs elämä sterkan jälkeen? Toimenpiteen jälkeen pitää syödä vielä kolme kuukautta pillereitä ja minä söin varastoni loppuun eli noin parin kuukauden ajan. En nähnyt mitään järkeä uusia pillerireseptiä yhden kuukauden vuoksi. Kuukautiseni alkoivat marraskuussa ja kierto on ollut sen jälkeen samanlainen kuin aikaisemminkin niinä aikoina, kun käytössä ei ole ollut mitään hormoneja. Menkat eivät ole koskaan ollut minulle mikään ongelma, vuoto on ollut kohtalaista tai niukkaa, sitä on kestänyt nelisen päivää, minulla ei ole koskaan ollut mitään kipuja ja kierto on säännöllinen lähes kellonlyömällä. Luonnottomampaa minulle oli minipillereiden aikaan se, ettei menkkoja tullut lainkaan. Hintaa koko jutulle tuli päiväkirurgisen polin taksa, noin 140 euroa plus lääkkeiden hinta. Loppuelämän varma ehkäisy alle 150 eurolla, ei huono. Ajoittain tulee jostain ihan middle of nowhere ajatus, että hitto oon unohtanut ottaa pillerin, mutta heti tajuan että mitäs mä höpisen. 

Yksi mielenkiintoisin ilmiö sterkan jälkeen on ollut se, että olen "lähentynyt" lasten kanssa. Pystyn olemaan tuntemattomien lasten kanssa paljon luontevammin, hymyilen heidän touhuilleen enkä ole lainkaan niin kärsimätön lapsia kohtaan. En ole koskaan ollut lasten vihaaja, en todellakaan, mutta jotenkin ajatus siitä, että vaikka nyt hymyilenkin tälle lapselle niin kukaan ei voi alkaa sen jälkeen kuittailemaan kuinka oli oikeassa ja kuinka mieleni onkin muuttunut, on saanut minut vapautumaan. Voin olla oma itseni ja se jos mikä on äärimmäisen helpottavaa. Sen verran olen kiero, että mikäli jonain päivänä juttelen jonkun kanssa lapsista ja totean, että minulla ei ole eikä tule ja vastapuoli inttää mieleni muuttuvan, aion todeta etten voi saada lapsia. Tämä toivottavasti saa vastapuolen säpsähtämään, että mitäs tulikaan sanottua - lapsista tai lapsettomuudesta utelu yleensäkin ottaen on vain silkkaa idiotismia.

Muutama tuttu minulta kysyi vuosi sitten keväällä kuullessaan suunnitelmistani, että mitäs jos muutan mieleni joskus. Niin, sillehän en mitään mahda sitten, en voi tietää, mitä haluan nelikymppisenä. Perustan päätökseni kuitenkin ennemmin siihen, mitä olen ollut asiasta mieltä kuluneen 10 vuoden aikana kuin, että mitä saatan olla asiasta mieltä tulevan 10 vuoden aikana. Ennen kaikkea luotan itseeni ja siihen, että tunnen itseni ja oman mieleni.

Lopuksi: kaduttaako?
Ei niin yhtään. 

9.6.2018

Yli vuosi hyvin isossa pähkinänkuoressa

Long time no see. A long. Long. Loooooong time no see. Yli vuosi on vierähtänyt viime tapaamisestamme. Ja voi kuinka paljon  tässä ajassa onkaan tapahtunut! Aivan käsittämättömän paljon. Tällä hetkellä olen kesälomalla, joten päätin tarttua itseäni niskasta kiinni ja rikkoa hiljaisuuden, kirjoittaminen on kuitenkin hyvin rentouttavaa puuhaa. Hold your horses, tästä tulee pitkä kirjoitus. Edetään aikajärjestyksessä:

IMG_20180606_133631_804

Toukokuun alussa kukon vuonna 2017 päivänvalon näki yksi pehmoinen pieni pallero, josta tuli juuri juhannuksen alla osa klaaniamme. Hän tottelee, vaihtelevasti, nimeä Ursula. Nuorimmaisin sorvasi paikkansa yhden ihmisen ja kolmen koiran (yhteensä 14 jalan :)) perheessämme hyvin vaivattomasti ja arki alkoi rullaamaan ihan kuin pentu olisi aina ollut läsnä. En voi kieltää, etteikö välillä mennyt hermot, kun vaikkapa narautti toisen järsimästä sängynjalkaa tai ovenkarmia tai kun hän kolistelee pitkin pöytiä ja huonekaluja kuin elefantti posliinikaupassa. Kun kroppa on jo kuin isolla koiralla mutta mieli vielä ihan pentusen niin kropanhallinta on aika usein hakusessa. Itsekin ajoittain vaadin tältä teiniltä liikaa, kun suhteuttaa osaamisen tason koiran kokoon, eikä ikään. 

Mutta. 

Onhan tuo nuoren teinin into ja vilpittömyys aivan ihanaa. Ja kuinka mahtavaa on käydä lenkillä, kouluttaa toiselle tapoja ja vielä huomata opin menevän jakeluun. Tai se, kuinka toisella on virtaa niin että hyppii lähes kirjaimellisesti pitkin seiniä ja lenkin jälkeen rojahtaa keskelle eteisen lattiaa nukkumaan. Eikä mikään voittanut sitä hetkeä, kun pentu kohtasi ensilumen. Voi vitsit, joka koiran kohdalla aina yhtä hellyttävää.

20170622_181851
Tässä olemme Ursulan kanssa lähdössä kotiin ensimmäistä kertaa. Hänellä ikää tasan 7 viikkoa.


20170626_101352
Ensimmäinen yö kotona. Tuoretta pennun omistajaa taisi jännittää paljon pentua enemmän.


20170716_160830



Heinäkuisena viikonloppuna latasin piiiitkästä aikaa erään deittisovelluksen puhelimeeni ja rupesin viestittämään erään mukavan herran kanssa. Seuraavana tiistaina tapasimme ensimmäisen kerran ja vietimme yli viiden tunnin treffit. Siitä se alkoi, tarina herra T:n kanssa. Ja mitäpä voin sanoa, I'm very much in love with him.

IMG_20170731_125529_918

Elokuun lopussa tein sen, mitä olin työstänyt viimeiset puolitoista vuotta. Erosin hotelliduunistani. Tein kesällä 2017 jokusen työvuoron, mutta koska työvuorot ahdistivat enemmän kuin antoivat ja (t)yövuoroista toipuminen kesti monta päivää eli myös haittasivat pääduuniani, oli aika päättää se jakso elämästäni. Nyt vajaata vuotta myöhemmin, en voisi olla onnellisempi. Päätös ei todellakaan ole kaduttanut, aivan kuin tuota työtä en olisi koskaan tehnytkään. Hassua, vaikka teinhän minä, totta totisesti yli kahdeksan vuoden ajan. 

Syyskuussa sain vihdoin toteen sen, mitä olen pitkään toivonut, kun minulle tehtiin laparoskopisesti eli tähystyksessä sterilisaatio. Siskoni sanoin, "nyt olen sitten ihan virallisesti vela" eli vapaaehtoisesti lapseton. On onnellinen olo! :) Tästä kerron vielä omassa postauksessaan lisää.

20170901_153935

Lokakuun kymmenes päivä oli elämäni yksi rankimpia (and believe me when I tell you, I've had many rough days in my history), kun jouduin päästämään vanhimmasta koirastani irti. Rebekka siirtyi sateenkaarisillalle yhdeksän jälkeen aamulla... Päätös oli oikea, mutta totta kai äärimmäisen rankka. Olin iloinen, että hän ehti nähdä pennun ja vähän opettaa tavoille ja pitää "jöötä". Tänä keväänä eräänä yönä näin unta, että olin Rebekan kanssa kävelyllä (muutkin koirat olivat läsnä, mutta uni keskittyi Rebekkaan). Miljöö oli ihan tämä kotini ympäristö, mutta kävelimme kaduilla niin että koirat olivat vapaana ja ketään muuta eläintä tai ihmistä ei ollut missään. En tiedä, mihin uskon, tai uskonko mihinkään, mutta tuon unen jälkeen herättyäni minulla oli aivan mahdottoman levollinen olo, vaikkakin samalla haikea. Olen täysin vakuuttunut siitä, että Rebekka kävi moikkaamassa minua ja kertomassa, että hänellä on kaikki hyvin.

IMG_20171010_120612_204
Koiranomistajan raskain hetki: kun kotiin tullessa on mukana tyhjä panta ja hihna.

Lokakuussa sattui myös toinen ikävä asia, kun puolen kuun paikkeilla äitini kaatui kotipihallaan pahasti, jonka seurauksena hänen toinen reisilihaksensa irtosi pakarasta.. Kolmen viikon kitumisen jälkeen hänet leikattiin, eli reisilihas, joka oli jo päässyt valumaan alaspäin, venytettiin ja uudelleenkiinnitettiin pakaraan. Toipuminen tuollaisesta tapaturmasta on todella hidasta, mutta täytyy sanoa että seitsemänkymppinen äitini on todellinen taistelija ja sissi parhaimmasta päästä - toipuminen oli huimaa ja takapakkia ei onneksi tullut. Toki kaatuminen ja sitä seuranneet kivuliaat kuukaudet opettivat varovaiseksi ja taatusti äiti liikkuu ensi talven liukkailla vähemmän huolettomasti.

IMG_20180331_202329_284


Loppuvuosi ja tämä kevät oli töiden suhteen äärimmäisen kiireistä ja rankkaa aikaa. Aivan mieletöntä, että siitä selvisi edes jotenkuten järjissään. Kesälomani alkoi toukokuun lopussa ja tahkosin vielä lomaa edeltävänä viikonloppuna 15 tuntia töitä, että sain työpöytäni ja työsähköpostini tyhjäksi. Mutta mikä tunne olikaan, kun sain kaiken tehtyä! Tammikuussa aloitin puolen vuoden työtäni syventävän koulutuksen. Kouluun kuuluu kolme lähijaksoa, etätehtäviä ja lopputentti ja nämä lähiopetusjaksot sekä tentti pidetään Helsingissä. Lähijaksot on nyt suoritettu ja tulevana maanantaina lähden Helsinkiin viimeisen kerran tämän koulun osalta. Tiistaina on tentti ja palaan silloin vielä kotiin. Täytyy nyt kyllä viikonlopun aikana lukea materiaalia läpi, ei voi ihan kahta kättä heiluttaen mennä sinne. Todella mielenkiintoista saada lisätietoa ja täydentää omaa osaamistaan. Ja vaikuttaa tutkinto tietysti sitten hieman palkkaankin, joten ei valittamista.

IMG_20180302_102703_765
Kuva tältä keväältä, kun teimme koirien kanssa junareissua Kauhavalle mieheni luo.

Siinä se, reilu vuosi. En osaa sanoa, onko koska viimeksi historiani aikana tapahtunut yhtä paljon yhtä pienessä ajassa. Mullistavinta on ollut tavata sielunkumppani, josta en saata uskoa, ettemme ole tienneet toistemme olemassaolosta vielä edes vuosi sitten tähän aikaan... Tuntuu kuin olisimme vanhoja tuttuja, joiden juttu olisi hiljalleen syventynyt ystävyyttä vahvemmaksi. En uskonut ihmeitä enää tapahtuvan kohdalleni, mutta olin todellakin väärässä. 


14.5.2017

Viime aikoina olen...

...innostunut kävelystä. Ollaan kaverini kanssa otettu tavaksi tehdä noin 10 km lenkki kahdesti viikossa, toinen koirista on yleensä matkassa mukana. Lisäksi lenkkeilen koirien kanssa ja kävelen työmatkat. Kävelyä tulee siis noin 40-50 km viikossa. Olen ihan tyytyväinen siihen nähden, että kävely on viime helmikuuhun asti ollut ihan pakkopullaa (mikä on kahden koiran omistajana tietty ärsyttävä asia, kun lenkillä on käytävä :D).


...laskenut päiviä kesälomaan. ArkipäiväTJ8, eli ensi viikko töitä ja seuraavan viikon keskiviikko on vipa päivä töissä. Ihanaa, vaikka samalla hirvittää kuinka saan kaikki työhommat siihen kuosiin, että voin lomalle jäädä.


... käynyt sterilisaation suunnittelukäynnillä sairaalassa. Kyllä, luitte oikein. Teen tästä vielä oman erillisen postauksensa, jossa avaan päätökseni taustoja yms.

20170401_212225
Siskon luona on ihan mun näköinen koriste-esine. Olen siis horoskoopiltani rapu.


...jäänyt pahasti koukkuun Fazerin salmiakkisuklaaseen. Oh man, tätä voisin syödä vaikka kolme levyä putkeen.


...ostanut Marimekon Eppu-repun vain todetakseni, että sen käyttö oli hankalaa, joten myin sen pois. Kulutushysteriaa joo, mutta olen toisaalta myös ylpeä itsestäni, että myin sen heti alta pois, enkä jättänyt nurkkiini pölyttymään, niin kuin vielä esim. vuosi sitten olisin tehnyt. Tietysti myös harmittaa, ettei se ollutkaan funktionaalinen laukku.


...syönyt aivan liikaa spagettia ja kanakastiketta. Voi jessus, kun johonkin ruokaan tykästyy niin sitähän voisi sitten kokata harva se päivä ja niin lounaaksi kuin päivälliseksi.

20170327_185215-1
Noin kolmen vuoden asumisen jälkeen sain aikaiseksi laittaa olohuoneeseen verhon. Tai ei se laiskuutta ole ollut, mutta nyt tuli fiilis, että verho olisi kivempi kuin verhottomuus. :)

...tehnyt kotonakin työhommia. Viikko sitten sähköpostin saapuneet-kansiossa odotti noin 130 sähköpostia toimenpidettään... Viime viikonloppuna sain purettua sähköpostiviestit noin 20-30 ja ne aion työstää tänä viikonloppuna. Kyllä tämä tästä, mutta hitto tää kevät on kiireistä aikaa!


...ajatellut erästä tiettyä. Niin hyvällä kuin "pahalla".

20170426_113924
Huhtikuun lopun lumitilanne. Ei sanoja tästä näkymästä...


...katsonut jokaisen tähän mennessä tulleen jakson tämän vuoden Iholla-sarjasta. En tiedä, kuinka tämä kausi on niin päässyt nahkan alle, kun en ole sarjaa aikaisemmin katsonut montaakaan jaksoa. Edellisestä kaudesta en katsonut ainuttakaan jaksoa. Sini Sabotage on yllättänyt todella positiivisesti, hänhän ei olekaan mikään leuhka ja bimbo lutka (todella rumasti sanottuna), vaan hyvinkin jalat maassa oleva ja luova nainen. Ja hänen Manda-chihuahuansa on todella suloinen vanha rouva.


...juonut aivan liikaa energiajuomia. Tästä koukusta on todella vaikea päästä irti. Huvittavinta on se, että juon kaikkien vitsien aihetta, eli EuroShopperia - eeässää. :D Battery on todella pahaa ja aikaisemmin palvomani RedBull maistuu sekin nykyään liian makealta. ES yksinkertaisesti maistuu parhaimmalta. Pitäisi silti päästä irti siitä, ehdottomasti.

IMG_20170421_110638
Eräs huhtikuinen lounas töissä. Pudixin suklainen proteiinivanukas on tosi hyvää, mutta ihan järkyttävän hintavaa.


...kuunnellut musiikkia enemmän kuin aikaisemmin. Ajoittain on jaksoja, etten kuuntele mitään musaa, mutta nyt on kyllä lempparisoittolista soinut niin kotona kuin lenkillä.

Kaiken kaikkiaan tämä kevät on ollut aika järkyttävä. En haluaisi puhua näin paljon töistä kuin mitä puhun, mutta tällä hetkellä ne täyttävät elämäni aika tavalla. Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan työtäni ja kehityn siinä koko ajan paremmaksi, mutta vastuuta on oikeasti todella paljon. Lomalle jääminen ei ole niin simppeliä kuin työstä, jossa ei ole omaa vastuualuetta, vaan kaikki tekee vähän kaikkea. Meillä on koko toimiston väki ollut todella tiukilla tämän kevään ajan, mutta onneksi kesäkuu ja pienoinen helpotus lähestyy.

Kesälomani aikana saattaa tapahtua yksi jos toinenkin mukava käänne ja ainakin yhtä käännettä varten täytyy ruveta jo pikkuhiljaa valmistautumaan. Kerron siitä sitten, kun asia varmistuu.

Tänään tarkoituksena olisi mennä leffaan katsomaan King Arthur: Legend of the Sword ja tekaista makaronilaatikko ensi viikkoa varten työevääksi. Voisin ruveta pikkuhiljaa laittautumaan, joten se olisi tietokoneen sulkeminen edessä.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja ihanaa päivää muuten vaan ihan jokaiselle. :)




19.3.2017

No SE harja!

Mukavaa aurinkoista (ainakin täällä Seinäjoella paistelee) sunnuntaita!

Itse olen tällä hetkellä päivistä aivan sekaisin... Kävin perjantaina aamulla hammaslääkärissä ja kappas, kun siitä tulikin hampaanpoiston myötä sairaslomapäivä. Otin silloin päivällä kolmen tunnin päikkärit, illalla kävin leffassa katsomassa Beauty and the Beast:n (ah ja oih, se vaatii melkein ihan oman postauksensa!) ja eilen illalla kävin sitten katsomassa Kong - pääkallosaari -elokuvan. Melkoinen genremuutos vuorokaudessa, mutta tykkäsin kummastakin elokuvasta. Tämä päivä menee olla möllöttäessä ja ehkä myöhemmin teen hieman töitä...

Oon koko ensi viikon ylityövapailla ja samalla se on talvilomaviikkoni, kun varsinaista talvilomaa minulle ei ole vielä kertynyt. Ihanaa, vapaat tekee kyllä todella hyvää! Tarkoituksena on viettää aikaa koirien kanssa: leikkiä, lenkittää, paijata ja palvoa niitä. Lisäksi aion käydä kaapit läpi ja karsia käyttämättömät vaatteet ja muut tavarat pois/keräykseen. Ikkunat voisi myös pestä ja tehdä kotona kaiken kukkuraksi kunnon peruspesun. Can't wait!

20170227_092030

Se, miksi kuitenkin nyt olen kirjoittamassa postausta, koskee jotain aivan muuta kuin siivousta tai elokuvia. Haluan nimittäin puhua hiusharjasta.

Kaikki alkoi jokunen aika sitten kun Niko Saarinen puhui snäpissä Glitteristä ostamastaan hiusharjasta. Hänhän on siis kyseisessä firmassa töissä ja "promosi" snäpissään ostamaansa hiusharjaa sekä ylisti sen maailman parhaaksi. Tämän jälkeen hän julkaisi alekoodin Glitterin verkkokauppaan, jolla sai -30% tilauksen loppusummasta sekä ilmaiset postikulut. En vielä kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, mutta tuon mystoryn jälkeen hiusharjojen myynti suorastaan räjähti ja Niko sai jatkuvasti kehusnäppejä seuraajiltaan. Siinä kohtaa, kun kolmessa värissä valmistettavasta harjasta oli kaksi väriä myyty loppuun Glitterin verkkokaupassa, havahduin. Tilasin omani ja kaiken kaikkiaan alekoodin ansiosta harjalle tuli hintaa 7,00 euroa.

20170311_104155


Minulla on ollut viimeiset pari vuotta käytössä Tangle Teezer, joka on ollut kelpo harja. Vartta joskus kaipaa harjaan, varsinkin kun reuhka yltää lähes takapuoleen saakka, kuten allekirjoittaneella. Harja saapui ja kokeilin sitä mielenkiinnolla... Ja holy s*it, tämähän on hyvä! Aivan uskomattoman loistava kapine! Harja liukuu hiusten läpi vaivatta ja varsi on juuri passeli ja käteen sopiva.

20170311_104203


Piikit eivät raavi päänahkaa, niin kuin joissain harjoissa ja ne on juuri oikealla tavalla harvakseltaan, että harja selvittää hiukset, mutta ei "jumitu" hiuksiin kiinni.

20170311_104231
Älä välitä rispaantuneista kynsilakoista, ehe... :/

En ole kokeillut puhdistaa tätä vielä, joten siitä en osaa sanoa mitään. Tangle Teezer on siitä helppo, että sen voi pestä astianpesukoneessa ja kaikki smägmä on poissa ja harja taatusti puhdas. Tällaisen harjan puhdistaminen vaatii ehkä enemmän työtä, mutta katsotaan, eiköhän tuo shampoopesulla puhdistu ihan kunnialla. TT on myös kätevämpi matkoilla, kun varreton harja menee pienempään tilaan, mutta kyllä tämä Glitterin harja on kotioloissa syrjäyttänyt TT:n. Verkkokaupoista harja näytti olevan loppu, mutta jos satutte piipahtamaan kivijalkamyymälässä ja näette tämän, suosittelen lämpimästi!

11.3.2017

Attachment issues - luopumisen tuska

Onko ruudun sillä puolella ketään, joka kiintyy materiaan tai asioihin sellaisina, kuin ne on tällä hetkellä? Vaikka se kiintyminen olisi joskus huonompi juttu kuin muutos uuteen?

Minä olen aina ollut herkkä kiintymään tavaroihin ja esimerkiksi isot muutokset ovat ahdistaneet useaan otteeseen niin humoristisessa mielessä kuin ihan tosissaankin. Joskus itseä huvittaa se, ettei voi jotain rikkinäistä heittää pois, koska siihen asiaan on tullut muka joku tunneside, joka rikkoontuu mikäli heitän käyttökelvottoman esineen pois. Älytöntä!

Lapsuudestani muistan, kuinka kävimme äitini kanssa usein kävellen eräässä kaupassa täällä Seinäjoella, kaupan nimi oli Citymestari. Jossain vaiheessa kaupan nimi muutettiin (se liittyi muistaakseni silloin Keskoon, jonka jälkeen siitä tuli K-Market) ja minä reppana itkin äitilleni sitä, etten halua kaupan nimen muuttuvan. Miksi 5-vuotiaalle oli niin tärkeää, että kaupan nimi pysyy samana, sitä en tiedä. Tai jos asuinalueelle ruvettiin rakentamaan esimerkiksi uutta kerrostaloa, niin maiseman muuttuminen tuntui pelottavalta, kun "haluan sen vanhan maiseman takaisin". Hulluja juttuja, mutta itselleni ihan todellisia. :)

Jos mietimme asiaa siltä kantilta, että milloin muutoksen vastustamisesta voi olla haittaa, niin esimerkiksi, kun hotellialalla ollessani stressasin jatkuvasti työtuntien vähyydestä, sitä myöten totta kai myös tulojen pienuudesta ja kun lopulta tein asialle jotain, eli lähdin opiskelemaan ja sitä kautta pyrin toiselle alalle, olikin se muutos yhtäkkiä pelottava ja sitä viimeistä hyppäystä vanhalta alalta pois odotan edelleen. Olin kuitenkin niin työpaikkaorientoitunut, että sieltä lähteminen oli/on äärimmäisen vaikeaa, vaikka muutos toi minulle ainoastaan hyvää (päivätyön, vakipaikan, säännöllisen palkan jne).

Ihmismieli on kummallinen, sitä ei käy kiistäminen. Olen tainnut ennenkin sanoa, että minulle tulee pari kertaa vuodessa sellainen pyrähdys, että heitän kaiken käyttökelvottoman pois ja myyn itselleni tarpeettomia asioita oikein urakalla. Osaan kyllä hyödyntää tuon pyrähdyksen itsessäni... Harmi, ettei voi olla niin rationaalisesti ajatteleva ihan läpi vuoden. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että ihan kaikkea ei tarvitsekaan hävittää. Jos vanha konserttilippu tuo hyvän mielen muistotulvahduksen aina lippua katsellessa, niin miksi sitä ei voisi aarteenaan säilyttää. Jos lippuja alkaa olla nurkissa kymmeniä, niin onko se sitten enää aarteen vaalimista, vai jo ennemmin hamstraamista? Missä menee keräilyn ja hamstraamisen raja, vai onko se sama asia mutta vain termeillä leikkimistä? Itse myönnän olevani ainakin tuon häilyvän rajan välimaastossa monenkin artikkelin suhteen.

Kaverini oli jakanut Facebookissa linkin OCD-testiin, ja leikkimielellä tein sen. Ruudulle tuli aina kolme kuviota, joista yksi erosi kahdesta muusta jollain tavalla ja piti aina klikata sitä kuvaa, joka poikkesi muista. Ero saattoi olla värisävyssä, kuvion asennossa tms., mutta melko pienestä erosta oli joka kerta kyse. En ollut hirveän yllättynyt, että sain tuollaisessa testissä täydet pisteet, koska olen eroavaisuusasioissa ajoittain melkoinen pilkkunatsi. En tarkoita, että tuollaiset testit olisivat oikeasti todenperäisiä, tai että niiden perusteella nyt voisi itselle diagnoosia antaa. Minä kyllä tunnistin itseni kuvauksesta, joka testituloksessa luki. Pikkutarkka jopa ärsyttävyyteen saakka, tosin tämäkin valikoiduissa asioissa. Pystyn aivan hyvin elämään kahden koiran ja niiden tuottaman sotkun kanssa, mutta auta armias, mikäli astiakaapissa on mukissa korva väärään suuntaan. Mihin väärään suuntaan? No, eri suuntaan kuin muilla mukeilla. Töissä pystyn elämään asian kanssa, siellä lätkin mukit astiakaappiin miten päin vain, koska tiedostan, että jos lähden siihen kelkkaan, että asettelen astiat kaappiin, saan tehdä sitä aina ja ikuisesti.

Uskon, että tuolla pikkutarkkuudella on jotain tekemistä myös muutosvastarinnan kanssa. Tiedostan muutokset kenties muita helpommin ja noteeraan sellaisetkin asiat, joita muut eivät välttämättä huomaisi.

Yhtä kaikki, arvatkaas mistä tämä ajatusrumba sai alkunsa?

20170218_093144

Kengistä. Vanhoista, kuluneista ja erittäin likaisista kengistä. Kymmenen vuotta minua palvelleet talvikengät tulivat tänä talvena tiensä päähän. Viimeiset viisi vuotta aina kevään koittaessa olen ajatellut, että ensi syksynä täytyy sitten ostaa uudet talvikengät, mutta syksyn ja talven tullessa on tämä pari aina kaavittu kaapista esiin. Nyt totesin, että pohjat ovat niin ohuet, että kivet tuntuvat hyvinkin ilkeästi jalkapohjaan ja että nyt nämä lähtee. Sitten tulikin se tuttu tunne, että "en raaski luopua". Voi pyhä ihme, risa ja paskainen kenkäpari ja minä en voi heittää sitä roskiin. Pari viikkoa keräsin itseäni ja sitten kiikutin ne piharoskikseen ja sitten ovat jo lähteneet kaatopaikkaa kohti. Olin jopa niin törkeä, että tunsin ylpeyttä siitä, että sain luovuttua näistä. :D Outo minä!

28.2.2017

Oscars 2017

Oscarit jaettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja tämä koko tapahtuma meni mulla tääääysin ohi. Siis ihan totaalisen ohi. Mulla ei oo ollut telkkari päällä yli viikkoon, eli mahdolliset mainokset olen skipannut ja jostain syystä netissä pyöriessäkään en ole nähnyt mainoksia tapahtumasta.

Maanantaina herätessäni avasin Ilta-Sanomien sivut ja tajusin, että nonnih, nyt ne on jälleen jaettu. Heti tietty katsomaan sivustoja, joista löytäisi kuvia puvuista. Vaikka en ole mikään muotitietoinen tyyppi (tai, kyllä minä muodista tiedän ja olen kiinnostunut, mutta en itse juurikaan toteuta muoti-ilmiöitä), nämä puvut jaksavat kiinnostaa vuodesta toiseen.

Tänä vuonna toistui selkeästi metallin sävyt puvuissa ja monella oli sulavalinjainen, "kapea" puku. Hulluja hörhelöitä tai massiivisia luomuksia en juurikaan nähnyt. Lisäksi huomasin, että joillakin oli veikeästi takaa pitkä puku, mutta edestä helma oli lyhyempi, jotta nilkat näkyivät. Tykkäsin tuosta ideasta! Tässä minun lempparini:


Charlize Theron Christian Dior Couturen puvussa. Tässä juuri ilmenee kaksi trendiä: metallisävy ja kapealinjaisuus. Pidän tästä lookista ja mielestäni Charlize teki oikein jättäessään kaulakorun pois - se olisi ollut jo liikaa.


Halle Berry Versacen luomuksessa. Helma on "hapsuineen" hyvin erikoinen eikä ehkä lempparini, mutta kokonaisuus toimii loistavasti ja tämä taisi olla tämän vuoden lempparini! Yllätyin, kun näin Hallella noin pörheän hiuskuontalon - epäilin jopa hetken, että hän käyttää peruukkia, mutta ehkä ei kuitenkaan. :D


Kirsten Dunst yllään Christian Dior Couturen simppeli musta puku. Itse olisin säväyttänyt joillakin rohkeammilla, ehkä metallinhohtoisilla, kengillä puvun ollessa noinkin yksinkertainen. Kirstenin meikki on kaunis, mutta kampauksessa tökkii jokin... Se on ehkä liian "sotkuinen" makuuni.


Dakota Johnson pukeutui Gucciin. En tiedä, mikä tässä puvussa viehättää minua... Ehkäpä pitkät hihat ja juuri täydellinen kullan sävy. Tuosta etuosasta tulee tosin mieleen vain yksi sana: roiskeläppä!


Brie Larson Oscar de la Rentan puvussaan. Särmikäs leikkaus yläosassa yhdistyy yhteen tämän hetken trendeistä - röyhelöihin. Elegantti ja yksinkertainen. Kengät tosin ovat kauheat... Ei tässä kuvassa, mutta joissain kuvissa huomasi, että Brien pikkuvarvas jäi jotenkin tuon mustan remmin "taakse", joka sai näyttämään ihan siltä, kuin hänellä olisi vain neljä varvasta. En kyllä muutenkaan piittaa tuollaisista nirunarukengistä...


Cynthia Erivo & Palo Sebastian. Aah, edes vähän kuosia mukana! Tämä on iiihana, varmaankin toiseksi lempparein heti Halle Berryn jälkeen. Kaunis kuosi ja ai että, kun tykkään tummaihoisella naisella vaaleista valkoisista hiuksista, se on niin erilaista ja odottamatonta, että pakko antaa kehuja.


Sitten vielä villinä korttina sitä muhkeutta: Leslie Mann Zac Posenin mekossa. Tämä puku oikein huutaa kevättä. Rinnuksella oleva "rusetti" tosin on jotenkin.. hmm.. arkinen, sen olisin ottanut pois, mutta helma on kiehtova. Vaikka puhu on iso, Leslie näyttää kantavan sen hyvin, eikä huku pukuunsa. Kiva, että näitäkin vielä näkyy punaisella matolla, etteivät kaikki ole aina ihan samanlaisissa asuissa.


Ja hei, perinteen mukaan myös mieskomeutta mukaan! Pharrell Williams komistuksena. Hän todistaa, että mieskin voi laittaa "helmet" kaulaan vaikka ihan punaisella matolla ja lisäksi hänellä on vielä "rintarossikin" kauluksessa. Luinpa muuten, että hän sai vaimonsa kanssa tammikuussa kolmoset. Siinä riittää isukilla puuhaa. :)

Siinä minun lempparini, oliko samoja kuin teillä?