30.12.2009

Vuosi 2009 yhteenvetona

Vuorossa vuoden 2009 kohokohdat ja vähemmän kohokkaat kohdat. En ole koskaan tehnyt kuluneesta vuodesta yhteenvetoa, ja päätin jo syksyllä, että nyt vuoden vaihtuessa sellaisen teen. Olen miettinyt, millä "kaavalla" sen toteutan ja päätin ottaa aakkoset käyttöön. Jokaiselle kirjaimelle siis jotain. Kulunut juttu, I know, mutta tässä voi tulla yllättäviäkin juttuja mieleen ja muistinystyröitä täytyy tosissaan hieroa.


A - Auto. Ostin maaliskuussa ihan ensimmäisen ikioman auton. Auto on vanha (vm. -93) ja sillä on ajettu yli 300 000 km, mutta en olisi parempaa kapistusta voinut itselleni saada ja olen ihan hulluna rakastunut omaan autooni. Nimesinkin sen - Reinoksi. :) Ajan sillä niin kauan, kunnes motti leikkaa tyystin kiinni, en halua luopua siitä ikinä!

B - Blogi. Paitsi että aloitin tänä vuonna blogien seuraamisen ja lukemisen, perustin tämän blogin ja olen itse yrittänyt kehittyä niin kirjoittajana kuin valokuvaajana. Toivottavasti kehityn (paljon) lisää näillä osa-alueilla vuonna 2010.

C - kortti, eli tahtoo sanoa kuorma-autokortti. Sekin tuli ajettua kesällä.

D - Depend. Kynsilakkamerkki, jolta löytyi täydellinen pinkin sävy.

E - eBay. Kesällä tutustuin eBayn maailmaan ja koukutuin!

F - Forssa. Entinen asuinpaikka, jossa opiskelin 3 vuotta. Ai että, olin maailman onnellisin ihminen kun pääsin pois sieltä. :)

G - Guess. Ensimmäisen Guess -tuotteeni ostin tänä talvena. :D

H - Harjoittelu. Viime talvena (ja samassa paikassa olin myös vuosi sitten kesällä) suoritettu harjoittelu poiki minulle aivan huippu kesätyön, joka on jatkunut näihin päiviin saakka.

I - Inttitytöt. Tavattiin samaan aikaan palvelleiden inttilikkojen kanssa kahteen kertaan tänä vuonna. Seura, jossa saa puhua sydämensä kyllyydestä niistä asioista, mistä niin monilla naisilla ei ole hajuakaan. :)

J - Jääkiekko. Kävin katsomassa tänä vuonna parit vanhan joukkueeni pelit ja rakkaus vanhaan harrastukseen roihahti entistä kuumempana. Voi että, kyllä mä vielä joku päivä pelaan, ihan satavarmasti!

K - Kuolema. Kuolema on tänä vuonna ollut läsnä - valitettavasti. Kaksi rakasta ihmistä, eli molemmat kummini ovat menehtyneet. Kummisetäni äkillisesti kesällä, ja hänen vaimonsa alle 6kk sen jälkeen pitkällisen alzheimerintaudin uuvuttamana.

L - Laukut. Tarvitseeko tätä edes selittää, niitä tuli roppakaupalla lisää. :)

M - Muutto. Muutin huhtikuun lopussa opiskelupaikkakunnaltani äitini luokse, väliaikaisesti vain tosin. Aluksi minun piti asua täällä vain kesän ajan, mutta nyt tämä keikka on venähtänyt reilusti sen yli. Toivottavasti pian voin taas muuttaa omilleni!

N - Näpertely. Rakastan tehdä erilaisia kollaaseja ja kortteja ja tänä vuonna sain pari erityisen hienoa aikaiseksi.

O - Opinnäytetyö. Tuo perkeleen lahja ihmiskunnalle ja opiskelijoille.

P - Puhtaat Valkeat Lakanat. <3 Ikuisesti paras koskaan tv:stä tullut sarja. Siskollani koko sarja DVD:llä ja lainasin häneltä ne ja nyt kun kaikki on katsottu, kerään itsekin kaikki levyt. Jos telkusta ei tulisi koskaan mitään muuta kuin tätä sarjaa alusta loppuun niin en valittaisi kertaakaan!

Q - Qummilapsi (tätä piti ihan inasen soveltaa :D). Kummilapseni meni kouluun tänä syksynä ja voi sitä riemua, minkä itsekin koki katsellessa nykyisten ykkösten koulukirjoja. Lisäksi yhdet tämän vuoden parhaimmista nauruista olen saanut, kun siskoni lapset (joista toinen siis kummilapseni) nurisivat, miten rankkaa koulunkäynti on. :'D

R - Rape. Mamman murukulta täytti 3.6. jo 9 vuotta ja porskuttaa edelleen kuin nuorikin kaveri! Rakastan sua, Rapsu!

S - Sinkku. Sinkkukinkkuna koko vuosi - ja loppua ei näy. :D

T - Täällä Pohjantähden Alla. Tämän syksyn vaikuttavin elokuva. Tästä tulossa postausta lähipäivinä!

U - Ulkomaanmatka. Pitkään odotettu Espanjan reissu heinä-elokuussa monen vuoden tauon jälkeen. Voi sitä ihanuutta ja autuutta, viikko oli paras aikoihin.

V/W - Vastaanottovirkailija. Tänä vuonna olen saanut maistaa vastaanottovirkailijan toimenkuvaa ja olen nauttinut täysin rinnoin. Tätä voisi tehdä kauemminkin.

X - kortti, eli vapaavalintainen juttu. Yksi kesän hauskimmista muistoista on se, kun kävin marjavarkaissa (äiti yllytti!). ^___^ Voi sitä kutinaa mahanpohjassa!

Y - Yövuorot. Elämäni ensimmäiset yövuorot tein tänä vuonna ja sen jälkeen niitä on saanut tehdä tasaiseen tahtiin. Mukava huomata, että pystyn myös yöaikaan työskentelemään tehokkaasti (mitä nyt vuoron aikana ehtii välillä myös bloggaamaan ;)).

Z - ZOO. Kävimme Espanjassa yhdessä Euroopan parhaimmista eläinpuistoista, Fuengirola ZOO:ssa ja näin elämäni ensimmäistä kertaa monia villieläimiä, kuten gorillan, virtahevon, simpansseja ja pisteenä iin päälle, krokotiileja.

Å - Åsteopaatti (jälleen yksi sovellus). Keväällä pääsin käymään osteopaatilla ja voi sitä ihanuutta, kun selkää ja hartiaseutua moukaroitiin uuteen uskoon. Seuraavat kolme päivää selkä oli kosketuksen suhteen räjähdysherkkä ja täynnä mustelmia, mutta vajaan viikon päästä tuntui tooooosi hyvältä.

Ä - Äiti. Meidän välinen suhteemme on vain vahvistunut, vaikka ollaan asuttu saman katon alla. Ihana, rakas äiti. *sydän tähän*

Ö - Ö-mappi. Kaikki negatiiviset ajatukset, mielen pahoittaneet jutut ja ankara itsekritiikki on siirretty tämän vuoden osalta ö-mappiin ja ensi vuonna aloitetaan puhtaalta pöydältä.


Oliko teillä hyvä vuosi? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

- Kommentit
* Positiiviset ja negatiiviset
* Kysymykset

- Blogin kehittämiseen vinkkejä
* Luettavuus, kieli, tagit, kuvat etc.

- Postausideat
* Mistä Sinä toivoisit minun kirjoittavan?


Kiitos! :)