13.1.2010

Läjä laukkuja kirpparilla

Kuten otsikko kertoo, nyt olen laittanut toteen operaation "laukkujen vähennys". Hitto, millainen homma on mennä laukkuja läpi, tarkistaa niiden kunto, tyhjätä ne kaikesta ylimääräisestä (mulla on laukuista löytyvien nenäliinojen perusteella koko vuoden kestävä flunssa), tehdä hintalaput ja vielä laittaa hintalaput laukkuun kiinni.

Maanantaina vein ensimmäisen "kokeiluerän" kirpparille noin puolen päivän aikaan. Erässä oli noin 15 laukkua. Eilen kun kävin kirpparilla siinä viiden aikaan iltapäivästä, vein samalla uuden erän, oli yllätys melkoinen kun paikka oli melkein tyhjä! Neljä tai viisi laukkua oli jäljellä, muut oli menneet. Laitoin uudet laukut henkareille (näyttää muuten paikka todella siistiltä, kun myytävänä ei ole muuta kuin laukkuja ja nekin ovat siististi henkareilla) ja kävin kassalla pyytämässä summan, paljonko on mennyt kaupaksi. Kassaan oli kilahtanut 33,50e ja siitä kun miinustaa paikkavuokran 24e niin plussan puolella ollaan jo ekan päivän jälkeen. Ilmeisesti kaikki paikaltani lähteneet laukut ovat menneet kaupaksi, eikä niitä ole ripoteltu ympäri kirpparia (niin kuin pelkäsin), koska hinnoittelin laukut todella maltillisesti 2-6 euron väliltä/kappale. Tänään menen taas käymään paikan päällä tarkistamassa tilanteen ja viemään uusia laukkuja, toivottavasti eilen viedyt veskat ovat kadonneet. :) Jos tämän päivän laukut lasketaan mukaan, on kirpparille menossa yhteensä noin 70 laukkua. En olisi arvannut luopumisen olevan näin helppoa... :) Päivitän muuten tämän viikon jälkeen tuon sivupalkissa olevan laukkumäärän ajan tasalle, kun näen, paljonko veskoja joudun kantamaan kotiin takaisin.

Maanantaina kävin kirpparin lisäksi keskustassa ja Anttilasta tein pienet löydöt.


Renny Harlinin ohjaama Mindhunters on mielestäni todella hyvä leffa juonensa ja yllättävyydensä vuoksi. Tämä kestää lisäksi katselukertoja, olen nähnyt tämän ainakin neljä kertaa ja silti jaksan syventyä leffaan täysillä ja yllättyä murhaajasta. :) Hintana tällä oli 3,99e.
Olen jo ennemmin esitellyt ostamiani IsaDoran Snow Fairy -tuotteita ja tässä on jälleen yksi. Crystal Gloss Stick, sävynä 87 Sparkling Mauve. Sopii vähän räväkämpään arkeen kuin juhlaankin.

Sitten löysin koko talven ajan himoitsemani luomivärin! Harmitti ihan mielettömästi, että alkutalvesta myöhästyin tämän suhteen, enkä löytänyt tätä nimenomaista trioa mistään. Nyt bongasin ja nappasin omani saman tien. Sävy 480 Prismatic Purples. Kokeilin eilen ja yllätyin, miten tuo valkeakin sävy taittaa hieman violettiin ja tuo tummin sävy on todella tumma luomilla! Mutta hienolta näyttää, se on pääasia. :)


Love it!

Näiden lisäksi ostin meikkikynäteroittimen ja Uppo-Nalle seinäkalenterin. Vähän myöhässä asian suhteen, mutta sain aikaiseksi sentään tammikuun puolella. ;)



Jos menisi vielä vaikka hinnoittelemaan laukkuja ja lähtisi sitten Seinäjoelle tarkastamaan tilanteen. :)

2 kommenttia:

  1. AI NAM, tuo luomiväritrio on ihan mielettömän upean näkönen. Sanoitko, ettei näytä ihan yhtä tummalta luomilla ? Vois tuoda ihan positiivista vaihtelua ei-niin-juhlavaan-muttei-arkiseenkaan- tilaisuuteen : ) (oliko tarpeeksi epäselvästi ilmaistu ?) : D

    VastaaPoista
  2. No tuo valkoinen (joka siis taittaa hieman violettiin sekin) on todella vaalea, sillä saa lähinnä korostusta aikaiseksi. Keskimmäinen sävy on myös aika vaalea luomella, kun tuo alin on sit vastaavasti melko tumma.

    Suosittelen, jos on yhtään violetin luomivärin ystävä! Oon nyt muutamana päivänä tuota laittanut, ja pirskules ku näyttää silmät hyviltä! :D

    VastaaPoista

- Kommentit
* Positiiviset ja negatiiviset
* Kysymykset

- Blogin kehittämiseen vinkkejä
* Luettavuus, kieli, tagit, kuvat etc.

- Postausideat
* Mistä Sinä toivoisit minun kirjoittavan?


Kiitos! :)