2.5.2010

Elämä jatkuu - hetki hetkeltä

Tästä se taas alkaa - elämä. Päivä kerrallaan... Onko siitä tosiaan jo kolme päivää? Tunteet seilaavat laidasta laitaan, välillä itken kuin en olisi koskaan ennemmin itkenyt ja välillä nauran maha kippurassa. Oikeasti en ole vielä tajunnut koko juttua. Rapsu oli viimeiset viikot niin rauhallinen ja pääosin vain makoili jossain. Ilmaantui sitten aina sieltä jostain, kun tuli nälkä, jano tai halipula, joten nyt vain odottelen sitä, että Rapsu tulee jostain sanomaan että on nälkä tai että pitää pusutella.

Vaikeinta on mieltää se fakta, etten omista enää lemmikkiä. Olen ollut yli 10 vuotta vastuussa jostain eläimestä (ennen Rapea minulla oli pari hamsteria) ja nyt en huolehdi muista kuin itsestäni. Olin siskoni luona perjantaina ja kun lähdimme vuokraamaan leffaa, hän kysyi onko minulla kiire kotiin. Siinä tajuntaani oikein jysähti, että eihän mulla ole minnekään kiire. Kotona ei ole kukaan odottamassa (no tottakai äiti ja Manta, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan), joten voin olla pois niin kauan kuin vain haluan. Vaikeaa on myös se, että nyt en voi ihmisille sanoa omistavani koiraa. Se ylpeyden tunne, kun voi sanoa omistavansa koiran, on jotain juovuttavaa, tai ainakin minulle on. Olen 10 vuotta sanonut, että harrastuksiini kuuluu lenkkeily ja muu pössöttely oman koiran kanssa. En voi sanoa enää niin, ja se on outoa. Nämä ovat kuitenkin vain sivuseikkoja sen rinnalla, miten kova ikävä minulla on Rapsua. Ei mitä tahansa koiraa vaan nimenomaan Rapsua.

Äiti toi minulle toissapäivänä kaupasta kimpun ruusuja. Ihana, rakas äitini! 10 ruusua, aivan kuten Rapsulla oli ikävuosia.


Nämä kolme päivää en ole kotona ollessa tehnyt juuri muuta kuin vahdannut DVD:tä. Bongasin viime viikolla Criminal Mindsin DVD-boxeja Cittarin alekopassa, enkä voinut vastustaa 10-15e/kpl hintaa. Criminal Minds on ehdottomasti paras (nyky)tv-sarja koskaan. Menee jopa C.S.I.:n edelle. Kolmannesta kaudesta on viimeinen jakso katsomatta, muuten olen katsonut kaikki kolme kautta nyt lyhyen ajan sisään. Katsoin Nelosen sivuilta, neljäs kausi alkaa 24.6. klo 21.00. Arvatkaa, kuka on juuri silloin Espanjassa? Ja kuka nyt ylipäätään malttaa sinne asti odottaa, pakko varmaan ostaa neljännen kauden boxi ennen sitä.

Lisäksi ostin viime viikolla Sinkkuelämää 4. kauden boxin ja Blues Brothersin. Sinkkukinkkujen neljäs kausi siksi, että se maksoi alle 8 euroa. Sitä tuskin sen halvemmalla saa mistään, ei ainakaan täysin uutena. En tosin aio katsoa sitä, koska haluan aloittaa koko sarjan katsomisen alusta.


Pakko muuten näyttää, mitä äitin miesystävä eilen teki. Saatiin vihdoin ja viimein meidän varokaa koiraa -kyltit kunnolla kiinni. Tämä kyltti on meidän ulko-oven vieressä. Manta muuten on oikeasti tosi täpäkkä koira, vahtii kunnolla reviiriään. Minä tulin perjantaina puoliltaöin siskon luota kotiin ja kun astuin ulko-ovesta sisään, Manta haukkui keittiöstä (väliovi oli siis kiinni keittiön ja eteisen välillä). Rauhoittui kyllä kun rupesin puhumaan ja kävin ovenraosta näyttäytymässä. Ei ole epäilystäkään, etteikö Manta toimisi tositilanteessa, jos meille joku murtautuisi.

Tässä toinen kyltti, autotallin seinustalla kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

- Kommentit
* Positiiviset ja negatiiviset
* Kysymykset

- Blogin kehittämiseen vinkkejä
* Luettavuus, kieli, tagit, kuvat etc.

- Postausideat
* Mistä Sinä toivoisit minun kirjoittavan?


Kiitos! :)