25.2.2012

Äiti ja isä, isä ja äiti, äiti ja äiti, isä ja isä

Sain tällä viikolla tietää, että tuttu pariskunta odottaa ensi kesäksi vauvaa. Ensimmäinen reaktio oli aivan vilpitön ilo heidän puolestaan! :) Ehdin jo muistella, kuinka keräsin rohkeutta viime kesänä kysyäkseni heiltä, ovatko kenties aikeissa hankkia perheenlisäystä. Nielaisin kysymykseni viime tingassa kun se on kuitenkin todella henkilökohtainen asia maailmassa, jossa moni ei yrityksistä huolimatta tule raskaaksi.

Sitten aloin pohtimaan asiaa laajemmin. Tuttavapariskuntani kun "sisällyttää" rekisteröidyssä parisuhteessa olevat kaksi naista.

Minulla ei ennen heihin tutustumista ollut ennestään tuttuja lesboja tai homoja. Äitin kanssa joskus pohdittiin joukkuekaverini seksuaalista suuntautumista ja myös sukulaisemme "mieltymystä" (ai kun kalskahtaa rumasti korvassa)... Ensimmäisen henkilön kohdalla pohdinta juontui muutamista henkilön kertoneista lausahduksista ja ennen kaikkea siitä, mistä hän ei puhunut. Teinityttö, joka ei koskaan puhunut pojista halaistua sanaa, ja näin hän kääntyi meidän mielissämme lesboksi. Sukulaisemme kohdalla päättelimme hänen kenties olevan homo sen perusteella, että hän oli (ja on ehkä vieläkin) järjettömän kiinnostunut leipomisesta, ruoanlaitosta sekä viherkasvien hoidosta ja hänen käsialansa on siistimpi kuin yhdenkään tuntemani naisen käsiala. Niin, selkeä homo siis.

Pohdintamme tarkoitus ei ollut loukata ketään, eikä meillä kotona ole koskaan puhuttu ainuttakaan pahaa sanaa seksuaalisesta suuntautumisesta. Kunhan pohdimme asiaa naiivista näkökulmasta niillä eväillä, joita meillä silloin asiasta oli. Nyt ajateltuna, täysin viattomiahan olimme juttuinemme... Kun ei ole koskaan ollut kosketuspintaa johonkin asiaan, se ja siihen liittyvät tuntemukset täytyy kuvitella. Tämä kuvitelma elää niin kauan kunnes vastaan tulee joku, joka rikkoo kuvitelmat (tai vahvistaa niitä). Rekisteröidystä parisuhteesta en ole koskaan ollut mitään tiettyä mieltä, koska asia on ollut minulle niin kaukainen, poissa silmistä poissa mielestä. Jossain vaiheessa tuli 4D-dokumentteja lapsen adoptoivasta homopariskunnasta ja se tuntui kieltämättä vähän hassulta, että lapsella olisi kaksi isää. Ja jotenkin se tuntuu hassulta edelleen, vaikka maailmankuva onkin avartunut huomattavasti. En tiedä, johtuuko se siitä, että lapset yhdistetään aina niin vahvasti äiteihinsä. Yksinhuoltajat ovat yleensä naisia ja ainakin itse sorrun parien eroamistilanteissa ajattelemaan automaattisesti, että lapset jäävät äidilleen iästä riippumatta. Tämä siitäkin huolimatta, että omien vanhempieni erottua ollessani 4-vuotias minut määrättiin ensin isäni luokse... No, oma tilanteeni on kyllä sen verran erikoinen, ettei sitä oikein voi verrata "normaaliin" avioerotilanteeseen.

Jotenkin sitä on sitten vain jäänyt sellainen ajatusmaailma, että naiset ovat miehiä parempia opettajia, mitä elämään ja sen eväisiin tulee. Tämä on nyt räikeää yleistystä miehiä vastaan, tiedän sen. Kirjoitan ainoastaan omasta näkökulmastani. Joka tapauksessa, edelleen tuntuu hassulta, jos kaksi miestä haluaisi adoptoida lapsen kuin että kaksi naista saa lapsen. Onhan siinä toki sekin seikka, että miesten täytyy käyttää ulkopuolista tahoa, kun naisparista toinen (/molemmat) voivat tulla raskaaksi ja lapsi konkreettisesti syntyy pariskunnalle, vaikka sperman luovuttaja onkin ollut joku suhteen ulkopuolelta. Lietsooko sekin tuota varauksellisuutta mielessäni?

Asiaa ajatellaan usein nimenomaan lapsen kannalta. Mitä jos sitä kiusataan? Eikä edes "jos", vaan kun sitä kiusataan. Onko lapselle noloa tai hämmentävää, kun oma perhe onkin erilainen kuin muilla? Saako lesboparin lapsi miehen mallia mistään tai vastaavasti homoparin lapsi naisen mallia?

Itsekin pyörittelin mielessäni yllä mainittuja kysymyksiä, mutta juteltuani tuttavapariskunnan toisen osapuolen kanssa sain huomata noiden kysymysten olevan turhia. Olen itse avioeroperheestä, vanhempani erosivat kun olin neljän vanha. Asuin ensin isäni kanssa ja sitten äitini luona ja isäni on aikalailla peruskoulun alkuajoista asti ollut muisto vain; henkilö, josta joskus puhutaan, jota muistellaan ja jonka tiedän olleen olemassa. Eroaako tilanteeni oikeastaan mitenkään lesboparin lapsen tilanteesta? Ei minullakaan ole ollut miehen mallia vaan kaksi isosiskoa ja äiti, joka ei juurikaan ole suhteillut avioeron jälkeen.

Periaatteessa olen normaalista perheestä, vaikkakin avioerosellaisesta. Ja silti minua kiusattiin peruskoulussa. Haukuttiin vähävaraisuudesta, vaatteista, nimiteltiin läskiksi  jne. Tuolloin, 90-luvun alkupuolella, kiusaamisen syyksi riitti eronneet vanhemmat. Mutta, minun aikana ei kiusattu enää silmälaseista tai murteella puhumisesta, niin kuin isosiskoani kiusattiin kymmenen vuotta aiemmin. Minun aikana silmälasit ja hammasraudat oli niin yleistynyt juttu, ettei ollut paljon varaa kiusata niistä. Nykyään taas yksinhuoltajavanhemmat ja uusperheet ovat yleistyneet minun kouluajoista, joten taas on kiusaaminen mennyt pykälän ylöspäin. En tosin väitä, etteikö poikkeuksia ole. Totta kai niitä idiootteja löytyy yhä, joille kiusaamiseen riittää muka väärän väriset kengät ja pikkuvarpaan asento. Yritän vain kertoa sitä, että maailma globalisoituu ja ihmisten maailmankatsomukset avartuvat koko ajan. Siinä, missä homous oli rikos vielä 50-luvulla ja luokiteltiin virallisesti aina 80-luvun alkuun saakka sairautena, saavat homoparit tänä päivänä rekisteröidä parisuhteensa. Se on aika iso harppaus suhteellisen lyhyessä ajassa, joten mihin tässä vielä päädytäänkään kymmenessä vuodessa. Ja sillä kannalla olen myös, että homoparit tiedostavat kyllä itsekin sen seikan, että lasta saatetaan kiusata ja he osaavat opastaa lastaan ajoissa ottamaan aikuiseen yhteyttä jos kiusaamista tapahtuu ja näin ollen kiusaamiseen osataan puuttua tarpeeksi ajoissa.

Mielenkiinnolla kuuntelin ja tulen kuuntelemaan tuttavapariskunnan vaiheita ja mietteitä heidän raskauden edetessä. Itselleni tuli esimerkiksi ihan puun takaa, että pariskunnan toinen osapuoli joutuu adoptoimaan syntyvän lapsen, ennen kuin hänellä on lapseen mitään oikeuksia. Eli jos lapsen synnyttävä nainen kuolee synnytyksessä, ei hänen kumppanillaan ole mitään juridisia oikeuksia lapseen, eikä homopareilla ole mitään lapsen tunnustamista kuten heteroavopareilla. Tuttu kertoi, että heidän tutuillaan lapsen syntymän jälkeen kului 9kk ennen kuin adoptio oli selvä ja prosessi sentään aloitettiin heti lapsen synnyttyä. Tämä tuntuu todella hassulta. Yhteinen päätös lapsen hankkimisesta (kahdella naisella kun ei voi oikein vahinkoa sattua) ja yhteinen kasvaminen vanhemmuuteen ja silti toinen osapuoli ei ole lapselle pitkään aikaan käytännössä yhtään mitään (jos pelkkää lakia tutkailee). Silti tällä ei-synnyttävällä on ilmeisesti mahdollisuus Kelan tukemaan "isyyslomaan". Ihan nurinkurista... Niin ja sekin seikka vielä, että heteroparit jos kärsivät lapsettomuudesta ja jatkavat lapsettomuushoitoihin, he voivat käyttää julkista sektoria, kun taas lesboparit joutuvat käyttämään vain yksityisiä klinikoita...

Olen tietyiltä arvoiltani hyvinkin vanhanaikainen ja varauksellinen, mutta olen todella iloinen, helpottunut ja jollain hassulla tavalla ylpeä itsestäni, kun saatan olla vilpittömästi onnellinen tuttujeni puolesta. Ja lähinnä niin, että ilo heidän puolestaan oli se ensimmäinen reaktio, eikä asiaa tarvinnut pohtia eikä minun tarvitse heidän edessään esittää olevani jotain muuta kuin olen. Voin ainakin jossain asiassa sanoa olevani avarakatseinen. :)

Kirjoitukseni tarkoitus ei ole loukata ketään, kunhan vain vaihteeksi kirjoitin tällaisen analyyttisemman tekstin ajatuksistani. Välillä tekee mieli syventää blogiani ja kirjoittaa ihan oikeita ajatuksiani ylös.. Ajattelen kyllä muutakin kuin meikkejä ja laukkuja. ;D Tulin siihen tulokseen, että jos tämä teksti / mahdolliset tulevat tekstit loukkaavat jotakuta niin ehkä elämänarvomme törmäävät joka tapauksessa jossain kohtaa. Minun omatuntoni on ainakin puhdas.

Peace, Love & Understanding!

1 kommentti:

  1. Minulla on useampiakin ystäviä, jotka edustavat kyseessä olevaa vähemmistöä. Tällä hetkellä yksi naispariskunta miettii lapsen hankintaa ja isäksi tulisi ystäväni paras ystävä, hän on homo ja elää parisuhteessa miehen kanssa. Ajatuksenahan tuo on kaikille reilu, kun ei noita muksuja ihan noin vaan pääse adoptoimaan. Vauvauutisia siis ootellessa =)

    VastaaPoista

- Kommentit
* Positiiviset ja negatiiviset
* Kysymykset

- Blogin kehittämiseen vinkkejä
* Luettavuus, kieli, tagit, kuvat etc.

- Postausideat
* Mistä Sinä toivoisit minun kirjoittavan?


Kiitos! :)