9.6.2018

Yli vuosi hyvin isossa pähkinänkuoressa

Long time no see. A long. Long. Loooooong time no see. Yli vuosi on vierähtänyt viime tapaamisestamme. Ja voi kuinka paljon  tässä ajassa onkaan tapahtunut! Aivan käsittämättömän paljon. Tällä hetkellä olen kesälomalla, joten päätin tarttua itseäni niskasta kiinni ja rikkoa hiljaisuuden, kirjoittaminen on kuitenkin hyvin rentouttavaa puuhaa. Hold your horses, tästä tulee pitkä kirjoitus. Edetään aikajärjestyksessä:

IMG_20180606_133631_804

Toukokuun alussa kukon vuonna 2017 päivänvalon näki yksi pehmoinen pieni pallero, josta tuli juuri juhannuksen alla osa klaaniamme. Hän tottelee, vaihtelevasti, nimeä Ursula. Nuorimmaisin sorvasi paikkansa yhden ihmisen ja kolmen koiran (yhteensä 14 jalan :)) perheessämme hyvin vaivattomasti ja arki alkoi rullaamaan ihan kuin pentu olisi aina ollut läsnä. En voi kieltää, etteikö välillä mennyt hermot, kun vaikkapa narautti toisen järsimästä sängynjalkaa tai ovenkarmia tai kun hän kolistelee pitkin pöytiä ja huonekaluja kuin elefantti posliinikaupassa. Kun kroppa on jo kuin isolla koiralla mutta mieli vielä ihan pentusen niin kropanhallinta on aika usein hakusessa. Itsekin ajoittain vaadin tältä teiniltä liikaa, kun suhteuttaa osaamisen tason koiran kokoon, eikä ikään. 

Mutta. 

Onhan tuo nuoren teinin into ja vilpittömyys aivan ihanaa. Ja kuinka mahtavaa on käydä lenkillä, kouluttaa toiselle tapoja ja vielä huomata opin menevän jakeluun. Tai se, kuinka toisella on virtaa niin että hyppii lähes kirjaimellisesti pitkin seiniä ja lenkin jälkeen rojahtaa keskelle eteisen lattiaa nukkumaan. Eikä mikään voittanut sitä hetkeä, kun pentu kohtasi ensilumen. Voi vitsit, joka koiran kohdalla aina yhtä hellyttävää.

20170622_181851
Tässä olemme Ursulan kanssa lähdössä kotiin ensimmäistä kertaa. Hänellä ikää tasan 7 viikkoa.


20170626_101352
Ensimmäinen yö kotona. Tuoretta pennun omistajaa taisi jännittää paljon pentua enemmän.


20170716_160830



Heinäkuisena viikonloppuna latasin piiiitkästä aikaa erään deittisovelluksen puhelimeeni ja rupesin viestittämään erään mukavan herran kanssa. Seuraavana tiistaina tapasimme ensimmäisen kerran ja vietimme yli viiden tunnin treffit. Siitä se alkoi, tarina herra T:n kanssa. Ja mitäpä voin sanoa, I'm very much in love with him.

IMG_20170731_125529_918

Elokuun lopussa tein sen, mitä olin työstänyt viimeiset puolitoista vuotta. Erosin hotelliduunistani. Tein kesällä 2017 jokusen työvuoron, mutta koska työvuorot ahdistivat enemmän kuin antoivat ja (t)yövuoroista toipuminen kesti monta päivää eli myös haittasivat pääduuniani, oli aika päättää se jakso elämästäni. Nyt vajaata vuotta myöhemmin, en voisi olla onnellisempi. Päätös ei todellakaan ole kaduttanut, aivan kuin tuota työtä en olisi koskaan tehnytkään. Hassua, vaikka teinhän minä, totta totisesti yli kahdeksan vuoden ajan. 

Syyskuussa sain vihdoin toteen sen, mitä olen pitkään toivonut, kun minulle tehtiin laparoskopisesti eli tähystyksessä sterilisaatio. Siskoni sanoin, "nyt olen sitten ihan virallisesti vela" eli vapaaehtoisesti lapseton. On onnellinen olo! :) Tästä kerron vielä omassa postauksessaan lisää.

20170901_153935

Lokakuun kymmenes päivä oli elämäni yksi rankimpia (and believe me when I tell you, I've had many rough days in my history), kun jouduin päästämään vanhimmasta koirastani irti. Rebekka siirtyi sateenkaarisillalle yhdeksän jälkeen aamulla... Päätös oli oikea, mutta totta kai äärimmäisen rankka. Olin iloinen, että hän ehti nähdä pennun ja vähän opettaa tavoille ja pitää "jöötä". Tänä keväänä eräänä yönä näin unta, että olin Rebekan kanssa kävelyllä (muutkin koirat olivat läsnä, mutta uni keskittyi Rebekkaan). Miljöö oli ihan tämä kotini ympäristö, mutta kävelimme kaduilla niin että koirat olivat vapaana ja ketään muuta eläintä tai ihmistä ei ollut missään. En tiedä, mihin uskon, tai uskonko mihinkään, mutta tuon unen jälkeen herättyäni minulla oli aivan mahdottoman levollinen olo, vaikkakin samalla haikea. Olen täysin vakuuttunut siitä, että Rebekka kävi moikkaamassa minua ja kertomassa, että hänellä on kaikki hyvin.

IMG_20171010_120612_204
Koiranomistajan raskain hetki: kun kotiin tullessa on mukana tyhjä panta ja hihna.

Lokakuussa sattui myös toinen ikävä asia, kun puolen kuun paikkeilla äitini kaatui kotipihallaan pahasti, jonka seurauksena hänen toinen reisilihaksensa irtosi pakarasta.. Kolmen viikon kitumisen jälkeen hänet leikattiin, eli reisilihas, joka oli jo päässyt valumaan alaspäin, venytettiin ja uudelleenkiinnitettiin pakaraan. Toipuminen tuollaisesta tapaturmasta on todella hidasta, mutta täytyy sanoa että seitsemänkymppinen äitini on todellinen taistelija ja sissi parhaimmasta päästä - toipuminen oli huimaa ja takapakkia ei onneksi tullut. Toki kaatuminen ja sitä seuranneet kivuliaat kuukaudet opettivat varovaiseksi ja taatusti äiti liikkuu ensi talven liukkailla vähemmän huolettomasti.

IMG_20180331_202329_284


Loppuvuosi ja tämä kevät oli töiden suhteen äärimmäisen kiireistä ja rankkaa aikaa. Aivan mieletöntä, että siitä selvisi edes jotenkuten järjissään. Kesälomani alkoi toukokuun lopussa ja tahkosin vielä lomaa edeltävänä viikonloppuna 15 tuntia töitä, että sain työpöytäni ja työsähköpostini tyhjäksi. Mutta mikä tunne olikaan, kun sain kaiken tehtyä! Tammikuussa aloitin puolen vuoden työtäni syventävän koulutuksen. Kouluun kuuluu kolme lähijaksoa, etätehtäviä ja lopputentti ja nämä lähiopetusjaksot sekä tentti pidetään Helsingissä. Lähijaksot on nyt suoritettu ja tulevana maanantaina lähden Helsinkiin viimeisen kerran tämän koulun osalta. Tiistaina on tentti ja palaan silloin vielä kotiin. Täytyy nyt kyllä viikonlopun aikana lukea materiaalia läpi, ei voi ihan kahta kättä heiluttaen mennä sinne. Todella mielenkiintoista saada lisätietoa ja täydentää omaa osaamistaan. Ja vaikuttaa tutkinto tietysti sitten hieman palkkaankin, joten ei valittamista.

IMG_20180302_102703_765
Kuva tältä keväältä, kun teimme koirien kanssa junareissua Kauhavalle mieheni luo.

Siinä se, reilu vuosi. En osaa sanoa, onko koska viimeksi historiani aikana tapahtunut yhtä paljon yhtä pienessä ajassa. Mullistavinta on ollut tavata sielunkumppani, josta en saata uskoa, ettemme ole tienneet toistemme olemassaolosta vielä edes vuosi sitten tähän aikaan... Tuntuu kuin olisimme vanhoja tuttuja, joiden juttu olisi hiljalleen syventynyt ystävyyttä vahvemmaksi. En uskonut ihmeitä enää tapahtuvan kohdalleni, mutta olin todellakin väärässä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

- Kommentit
* Positiiviset ja negatiiviset
* Kysymykset

- Blogin kehittämiseen vinkkejä
* Luettavuus, kieli, tagit, kuvat etc.

- Postausideat
* Mistä Sinä toivoisit minun kirjoittavan?


Kiitos! :)