30.9.2018

Täydelliset blogit ovat kuin myrkkyä

Olen koko tämän vuoden ollut innokas kirjoittamaan blogia. Sitä ei huomaa julkaistuista teksteistä, joita ei tänne ole päätynyt kuin pari hassua. Tämä turhauttaa. 

Koko kuluneen viikon olen pohtinut blogiani ja blogeja ylipäätään. Olen nykyään enemmän Youtuben kuluttaja, mutta luen kyllä edelleen myös blogitekstejä, enkä usko, että tulen kovin nopeasti näitä kirjoitettuja päiväkirjoja unohtamaan. Miksi sitten oma kirjoittaminen tökkii? Päädyin siihen, että kynnys kirjoittaa kotikutoista blogia keskinkertaisilla kuvilla höystettynä on melko suuri. Tämä on tietenkin ihan typerää ajattelua, mutta minkäs ajatuksilleen mahtaa.

Katson blogit.fi -sivua ja sieltä klikkailen tekstejä auki ja järjestään kirjoitukset ovat simppeleitä, jopa taiteellisia tai runollisia, kuvat on otettu laadukkailla kameroilla ja muokattu taidokkaasti. Mallit ovat kauniita ja kuvien eteen nähdään ylipäätään mieletön määrä vaivaa. Arvostan sitä, minusta ei siihen olisi eikä se myöskään ole sitä, mitä itse mieluiten luen. Blogiin ei missään nimessä kannata kirjoittaa kaikkea omasta elämästään, mutta se että kaikki on niin valmiiksi aseteltua ja liian siloteltua, ärsyttää. Ei siinä ole mitään, mihin samaistua! Miksi blogiin laitetaan aina se täydellinen aamiaisasetelma; maitokahvikuppi, täytetty baquette ja viipaloidut viinirypäleet sen sijaan, että kerrottaisiin ja kuvattaisiin rehdisti, että tänä aamuna söin ruispaloja margariinilla ja meetvurstilla. No, totta kai kauniit kuvat kiehtovat, mutta olenko tosiaan ainut, joka kaipaa epätäydellisyyttä? Siihen, ettei anneta itsestä lukijalle mitään, turtuu ja itse olen ainakin huomannut ettei kärsivällisyyteni riitä katsomaan kaikkia kuvia tai lukemaan suitsutustekstejä. Sitten kun kirjoittaja kertookin yllättäen jostain arjen kömmähdyksestä, tai laittaa pikaisesti puhelimella napsaistun kuvan esille, sitä suorastaan hätkähtää, että hetkinen, mitäs tässä kerrotaankaan.

Pidän sellaisesta välimuodosta blogeissa: kuviin ja blogin ulkoasuun on hieman panostettu, mutta sivu on kuitenkin aidosti käyttäjänsä näköinen. Tekstit kertovat arjesta ja omista ajatuksista, eikä tuotteista, joiden mainostamisesta tienaa. Kertoisipa joku vielä tänä päivänä avoimesti käyttävänsä Pirkan silmänympärysvoidetta tai edes Garnierin misellivettä. Mutta ei, Swiss Clinicin mikroneulaus ja Foreo Luna -ihonhoitovibraattori ovat ne, mitä hehkutetaan joka paikassa. Kaikilla on Daniel Wellingtonin kelloja, jotka ovat maailman ihanimpia - kunnes tulee jonkun kalliimman brändin kello vastaan, eikä Daniel Wellington näy ranteessa enää ikinä. 

En tiedä, kirjoittaako kukaan enää blogiaan omaksi ilokseen ja sillä mentaliteetilla, että jos joku lukija blogiin eksyy, se on vain positiivinen yllätys. Onko blogosfääri mennyt todella siihen, että tekstejä kirjoitetaan vain sponssidiilien ja euron kuvien kiilto silmissä? Vai olenko minä tässä(kin) asiassa liikaa entisaikojen perään haikaileva hölmö, jonka pitäisi vain hyväksyä fakta, että tällaista tämä nykyään on.

Paljon pohdin, kannattaisiko minun aloittaa alusta tai ainakin piilottaa menneet tekstit. Joskus kirjoitin hyvin ahkeraan ja sitten oli yhtäkkiä puolen vuoden paussi. Teksti ja jälleen puolen vuoden hiljaisuus. Sellaisen blogin lukijana ei kauaa jaksa olla, en minäkään jaksa. Sitten havahdun, että who cares. Jos tänne eksyy vastedes lukija, otan hänet innolla vastaan. Pakko ei ole jäädä, mutta kiitos kun piipahdit! En häpeä vanhoja kirjoituksiani ja miksi niitä piilottaisin. En ole koskaan saanut negatiivista palautetta kuvistani, joten miksi niistä yrittäisin saada täydellisiä, kun tiedostan vallan hyvin olevani vain keskikertainen kuvaaja. Vaikka hommaisin tuliterät kuvauslaitteet, olisin silti keskinkertainen. Rahalla ei saa visuaalista silmää. 

Ja kas kummaa, kirjoituskynnys kutistui kuin itsestään. Miksi haluan saada blogistani täydellisen, kun kierrän lukijanakin sellaiset useimmiten kaukaa. Sen sijaan, että säksätän pintaliitoblogien olevan perseestä, voinkin keskittyä omaan juttuuni. 

4beB6707